Taksi, numero 143 kaarsi pihaan. Antton saapui talolle suuressa virneessä talolle ja kertoi saaneen uuden työpaikan. Pahinta on se, että Outolaaksosta. Päässäni napsahti; vanhempani on Outolaaksossa paossa! Jätimme talon taaksemme ja otimme Outolaakson päämääräksi. Outolaaksossa taksin kyytiin otimme Virtasen rouvan. Jäimme valkoisen talon luo, jossa on hieman epäonnistuneesti ruohoitettu maa. Miksi tämmöisellä varoitusajalla lähdimme? Eikai kukaan voi tuoda tavaroitamme näin nopeaa voi tuoda, mutta väärässä olin. Antton oli selvästi suunnitellut kaiken. Olihan se toki mieluista. Uusi työpaikka kaupunginjohtajana suositussa autiomaas, anteeksi, Outolaaksossa on tietenkin suuri mahdollisuus.
Kuten näette, Josefin on käynyt kauneusleikkaukessa ja sai pallokalan silmät, eli todella isot. Antton on puolestaan lihonut. Mitä minuun tulee, no hiukset olen leikannut eikai muuta. Kaikki on muuttunut tavalla tai toisella. Susan, jopa Oliverkin. Pitäisi saada uudet ystävät ja kaikki! Kaikki oli jäänyt.
Anttonilla ja Josefinella oli hirveä kina taksissa, mutta kun perheen rouva näki talon, oli jo aivan intona ja pursui rakkautta taloon, anteeksi, Anttoniin tietenkin. Miksi ihmeessä taloon? No taustalla näettekin taloa, joka ei ole kovin kauniin näköinen näin. Harmi. Josefin olisi halunnut olla vähän ns. Janice Dickinson näköinen. Ei onnistunut ei.
"Siis täähän on mahtava kone! Toivottavasti Jen ei tule nyt..." Se katala... Sitten hän meni omaan huoneensa.
"Miksi ihmeessä tolla pitää olla juuri tämä uusin malli koneena?!" Susan kirkui huoneensa ikkunasta tanssahteleville(hankala sana) vanhemmillensa. Vai että miksi minulla? Mieti sitä.
"Laita se huoneeseesi! Jen saa tuon kellarin tietokoneen" Josefin huudahti takaisin. Tietenkin, minä saan huonoimmat, Susan saa paremmat. Näinhän se menee. Näin, kuinka Susan kahtoi minua ivallisesti. Tästä hän saisi maksaa! Ja pahimmalla keinollani. Josefin meni talolle auttamaan Susania tietokoneen kanssa. Anttonin puhelin parahti soimaan. En kuullut mitään, mitä hän puhui, mutta varmaan todella salaista se oli, kun hän joutui kuiskimaan puhelimeen. Salaisia asioita...?
Oliver juoksi luokseni. Hän ei näyttänyt iloiselta. Mitä olin taaskaan tehnyt? Hän viittoi minut lähemmäs.
-Kuules, autatko minua? Tarvitsisin juuri sinunkaltaisesi apua, hän kuiskasi minulle. Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Kieltäytyä tylysti? Ehei, minä typerä menin suostumaan. Missä minun pitäisi auttaa ei ole mieluista. Jollekkin muulle se saattaisi olla, mutta ei minulle. Miksi minä? Olen vain tämmöinen hylätty katurotta.
-Selvä, mutta missä asiassa? kysyin ja tämä, tämä oli haastavaa, hankalaa, suoraan sanottuna helvetillistä!
-Kuulin isäni puhelun ja sinun tehtävänäsi on erottaa vanhempani.
Okei, tämä on lyhyt. Tiedän, mutta pakko oli saada uusi osa kehiin. Oli minulla toki paljon kuvia, mutta nämä oli ne ns. "keskeisimmät" Kommentit on aina mukavaa luettavaa, vaikka olisikin negatiivistä. Mahdollisista kirjoitusvirheistä saa ilmoittaa :)
Kommentit