torstai, 13. maaliskuu 2008

OLISI PITÄNYT ARVATA!

Perhana nyt se on tämänkin loppu! Kiintolevy meni paskaksi koneestamme ja sen mukana kaikki, mitä olin asentanut, jopa sims.

Asensin sitten vanhan kiintolevyn koneeseen ja tälläkin olo on hirveää. 640x480 resoluutio ja 16bit värit. Jepjep. Ei ole näytönohjainta asennettuna ja sitä en rupea tekemään. Lauantaina saamme uuden koneen, mutta luultavasti en aloita heti mitään kirjoittamaan.

Pyydän anteeksi kielen käytöstäni.

 

Kiitos lukijoille ja kommentoijille!

tiistai, 19. helmikuu 2008

Osa 4: Älä! Minä pyydän

Nonii, nyt tas vierähti kyllä jumalattoman pitkä tauko :s Anteeksi siitä : ) Anteeksi muutes surkeat lavastukset. Ois nekin voinu tehä paremmin, mutta oli tuhon kiire saada tämä tänne.
Tässä osassa on kirosanoja! Kokeilin jotain kuvien kanssa ja nyt päätäntä on sinun! Haluatko, että kuvat on entisen näköiset vai tämän? Kommenttia kehiin!

1280483.jpg
Viime jaksossa jäimme siihen, että minun pitäisi erottaa Antton ja Josefin. Tästä kait se alkaakin, kun he saavat kuulla uutisen.
Ei ole minun vikani, että Susan sai vitosen. Mitä loiruaa jonkun Kristianin kanssa päivät ja yöt. Ha, haluaisin nähdä sen pojan, joka oikeasti voi sietä tuollaista hupakkoa.
- Vitun nöre! Saatana se on kuules sun syys, että en voi lukea! Jaahas, minun vika? Taitaa ihan oma olla. Pidin suuni kiinni ja kävelin sisälle jättäen hänet manaamaan maata.
1280484.jpg
Olin juuri menossa huoneeseeni, kunnes minua huudettiin:
- Jennifer! Sinua kutsutaan! Mene pihalle joku nainen odottaa sinua!  Oliver huusi ulkoa. Minua odottaa joku? Nyt on mennyt maailmankirjat sekaisin. Pihalla odotti tummaihoinen nainen, tai no mummeli, mutta kuitenkin.
- Jennifer? Vastasin myöntävästi ja odotin lisää.
- Haluatko tietää menneisyydestäsi? Vielä kysytkin! Hän otti pallon käteensä, asetti sen eteeni ja alkoi kuiskia jotain.
1280491.jpg
Äitiäni ei voi ainakaan syyttää hiusteni väristä. On niin kirkkaat kuin olla ja voi.
Se oli kirkas päivä. Leikit huoneessasi ja vanhempasi juttelivat pöydän ääressä. Lehdessä oli jälleen kerran juttua teistä. Ovikello soi. Isäsi meni avaamaan, mutta ei olisi kannattanut. Ovella oli mies, joka uhkasi tappaa hänet, elleivät he tappaisi sinua. He hyväksyivät "haasteen". He karkasivat Smallvillestä. Kauas kauas Veronalan rajoille. Siellä sinut jätettiin talon portaikkoon. He eivät huolineet sinua. Sinut laitettiin lastenkotiin ja siellä olit siihen asti, kunnes nämä adoptoivat sinut...
N
aisen keskeutti Anttonin karjunta:
- Mitä helvettiä... SINÄ! Mitä sinä täällä teet? Nainen oli lähtenyt.
1280496.jpg
Illalla, kun olin tulossa kioskilta Antton kaasutti minua päin. Mitä siinä olisi voinut tehdä? Nopeasti koitin juosta alta pois, mutta luultavasti liian myöhään. Silmissäni pimeni. Tunsin vain, kuinka tömähdin maahan. Tämä oli loppuni. Olisi ollut niin paljon koettavaa. Nyt nekin sai haaveet heittää pois.
1280498.jpg
- Jen, kuuletko minua? Vastaa perhana! kuulin, kuinka Oliver kuiskasi minulle.  En kuollutkaan. Miten olen tässä?
- Oliver, miten olen elossa? Minunhan olisi pitänyt kuolla, sanoin hänelle. Hän nosti minut syleilyynsä. Sanomattakin tiesin, että hän oli pelastanut minut. Jos sekunninkaan myöhässä hän olisi tullut,  en olisi luultavasti enään tässä.
Antton kaarsi auton pihaan. Hän ei pitänyt näkemästään.
 1280510.jpg
Kyllä, Josefin on näyttävästi raskaana, jos ihmettelette hänen kasvanutta mahaansa. Säälin sitä pentua, joka saa nämä vanhemmat.
- Mitä perkelettä sinä yritit? Tappaa Jenniferin? Sinä ukko olet näysi psykopaatti!
- Etkö näe? Jenniferillä ja Oliverilla on suhde! Kyllähän sen nyt sokiakin näkee. Haluatko todella, että poikamme seurustelee rotan kanssa?
Antton oli oikeassa. Siitä seurasi kunnon riita. Kohta auto lähtisi pihasta ja Antton palaisi aamuyöstä takaisin. Niinhän se aina meni.
1280513.jpg
Seuraavana päivänä olin saada kohtauksen. Aaa, komea poika asteli linja-autosta. Kenenköhän vieras hän on? EI, en saisi ajatella näin.
1280516.jpg
Selvisi, että hän oli Kristian. Ai mitä? KRISTIAN! Tämän kanssa Susan vehtailee?! Miksi ihmeessä Susan on ehtinyt ennen minua. Toivotonta. Kaiken kruunasi se, että Oliver tuli juuri pihalle, kun flirttailimme toisillemme. Ne hänen hiukset...
1280546.jpg
- Vittu olisihan minun pitänyt arvata! Sinä saatanan huora! Ei tästä tule mitään! hän karjui minulle päin naamaa. Kyyneleet virtasi silmistäni. Koitin sopertaa jotain, mutta turhaan. Lopulta sain sanottua:
- Minä luulin, että sinä pidit mi... mutta en saanu sanottua lausetta loppuun, kun Oliver tokaisee:
- Pidin sinusta? Pidin, ihastuinkin jopa. Saatoin jotain enemmänkin, hän kuiskasi minulle.
- Muistatko sen illan, kun Antton oli ajaa päälleni? Muistatko, kuinka olimme takapihalla?
1280547.jpg
- En, en muista. Tiesin, että hän varmaan muistaa.
- Oliver, älä! Minä pyydän, itkin. En hävennyt. Itkin vuolaasti. Hän jätti minut siihen ja asteli sisälle.
1308521.jpg
Kun olin menossa nukkumaan, minua odotti ns. "pommi" Oliver istui sängylläni ja muodosti huulillaan lauseen:
- Minä tiedän kaiken sinusta, Jennifer Nicolas.

Juup... Tässä. Kirjoitusvirheitä löytyy varmasti. Oli tämäkin osa vielä tönkkö. Kommentit ovat tervetulleita :)

sunnuntai, 6. tammikuu 2008

Osa 3: Ah, uusi alku

Tässä näin sanon, että puolivuotta on kulunut, koska ne hahmot on erinäköisiä. Koitin saada ne ja monia päiviä vietin yhden kimpussa. Toivottavasti se ei ole niin tarkkaa sitten :>

1188501.jpg
Taksi, numero 143 kaarsi pihaan. Antton saapui talolle suuressa virneessä talolle ja kertoi saaneen uuden työpaikan. Pahinta on se, että Outolaaksosta. Päässäni napsahti; vanhempani on Outolaaksossa paossa! Jätimme talon taaksemme ja otimme Outolaakson päämääräksi. Outolaaksossa taksin kyytiin otimme Virtasen rouvan. Jäimme valkoisen talon luo, jossa on hieman epäonnistuneesti ruohoitettu maa. Miksi tämmöisellä varoitusajalla lähdimme? Eikai kukaan voi tuoda tavaroitamme näin nopeaa voi tuoda, mutta väärässä olin. Antton oli selvästi suunnitellut kaiken. Olihan se toki mieluista. Uusi työpaikka kaupunginjohtajana suositussa autiomaas, anteeksi, Outolaaksossa on tietenkin suuri mahdollisuus.
1199610.jpg
Kuten näette, Josefin on käynyt kauneusleikkaukessa ja sai pallokalan silmät, eli todella isot. Antton on puolestaan lihonut. Mitä minuun tulee, no hiukset olen leikannut eikai muuta. Kaikki on muuttunut tavalla tai toisella. Susan, jopa Oliverkin. Pitäisi saada uudet ystävät ja kaikki! Kaikki oli jäänyt.
Anttonilla ja Josefinella oli hirveä kina taksissa, mutta kun perheen rouva näki talon, oli jo aivan intona ja pursui rakkautta taloon, anteeksi, Anttoniin tietenkin. Miksi ihmeessä taloon? No taustalla näettekin taloa, joka ei ole kovin kauniin näköinen näin. Harmi. Josefin olisi halunnut olla vähän ns. Janice Dickinson
näköinen. Ei onnistunut ei.
1199625.jpg
"Siis täähän on mahtava kone! Toivottavasti Jen ei tule nyt..." Se katala... Sitten hän meni omaan huoneensa.
"Miksi ihmeessä tolla pitää olla juuri tämä uusin malli koneena?!" Susan kirkui huoneensa ikkunasta tanssahteleville(hankala sana) vanhemmillensa. Vai että miksi minulla? Mieti sitä.
"Laita se huoneeseesi! Jen saa tuon kellarin tietokoneen" Josefin huudahti takaisin. Tietenkin, minä saan huonoimmat, Susan saa paremmat. Näinhän se menee.  Näin, kuinka Susan kahtoi minua ivallisesti. Tästä hän saisi maksaa! Ja pahimmalla keinollani. Josefin meni talolle auttamaan Susania tietokoneen kanssa. Anttonin puhelin parahti soimaan. En kuullut mitään, mitä hän puhui, mutta varmaan todella salaista se oli, kun hän joutui kuiskimaan puhelimeen. Salaisia asioita...?
1199626.jpg
Oliver juoksi luokseni. Hän ei näyttänyt iloiselta. Mitä olin taaskaan tehnyt? Hän viittoi minut lähemmäs.
-Kuules, autatko minua? Tarvitsisin juuri sinunkaltaisesi apua, hän kuiskasi minulle. Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Kieltäytyä tylysti? Ehei, minä typerä menin suostumaan. Missä minun pitäisi auttaa ei ole mieluista. Jollekkin muulle se saattaisi olla, mutta ei minulle. Miksi minä? Olen vain tämmöinen hylätty katurotta.
-Selvä, mutta missä asiassa? kysyin ja tämä, tämä oli haastavaa, hankalaa, suoraan sanottuna helvetillistä!
-Kuulin isäni puhelun ja sinun tehtävänäsi on erottaa vanhempani.

Okei, tämä on lyhyt. Tiedän, mutta pakko oli saada uusi osa kehiin. Oli minulla toki paljon kuvia, mutta nämä oli ne ns. "keskeisimmät" Kommentit on aina mukavaa luettavaa, vaikka olisikin negatiivistä. Mahdollisista kirjoitusvirheistä saa ilmoittaa :)

sunnuntai, 2. joulukuu 2007

Osa 2: Kyttääjä

Anteeksi hirveästi pitkäksi venynyt päivitys! Eilen haudattiin vaari ja ei ole nyt tekemistä, joten tässä uusi osa. Olkaa hyvä!

1103123.jpg
Minut herätti äänekäs huuto keittiöstä. Sain selville, että Antton ei ole ollut kotona koko yönä, johtuen tämän ja Josefinin riidasta, joka loppui auton ääneen.
-Nyt Jennifer ylös tai vien sinut takaisin niiden rottien luo! Noin hän aina minua kutsuu. He eivät ole rottia, niinkuin en minäkään. Olemme normaaleja ihmisiä, mutta salaisuuteni on nykyään vaikeampi pitää salassa, koska joka päivä tulee uutta tietoa perheestäni, kuinka he ovat matkanneet jonnekkin, heidän lapsensa on kadoksissa ja minusta annetaan palkkio, jos minut löydetään, ja lapsuuden kuvasta ei kukaan tunnista minua. Se on minun pelastus. Lopulta Josefin tuli huoneeseeni ja veti minut alakertaan. Hänen henkensä haisi viinalle ja silmissä loisti hullunkiilto.
1103144.jpg
Tallustin keittiöön ja siellä pöytätasot eivät olleet puhtaimmassa kunnossa, koska siivooja ei ole käynyt nyt pariin päivään. Otin jääkaapista maidon ja murot kaapista. Maitopurkin kyljessä oli äitini kuva.
-Mikä siellä nyt niin kiinnostaa?! Josefin tiuskaisi minulle. Hän tuli viereeni ja tokaisi -Olet kyllä ihan tuon näköinen, ellet olisi hänen tytär?
-M-minä? Olin tuketua muroihini, jotai söin nojaten tasoon. Oli vaikea myöntää, että en ollut. Hirveä syylisyyden pistos, mutta ainoa keino pysyä hengissä. Ikävä totuus. Miksi on näin vaikeaa? Miksi isoisäni on saanut sellaise maineen? Sitä ei kai kukaan tiedä.
1103161.jpg
Vessaan en päässyt, koska Oliver viettää vessan peilin edessä melkein jo 24/7. Hyräilyä, laulua kuuluu useinmiten sieltä. Poseeraus on hänen lempipuuhaansa ollut näinä parina päivänä.
-Nopeaa! Muilla on hätä! karjuin oventakaa, mutta ei vastausta. Avasin oven ja toistin asiani.
-Ai anteeksi, hän sanoi ja lähti. Iloisesti hyräillen. Tässä talosa on paljon kummallisia veikkosia.
Tein asiani ja lähtin koulubussiin.
1103170.jpg
Koulun jälkeen alkoi kuulua karaokelaitteesta Britney Spearsin- Gimme more. Sitähän ei voi kukaan kunnella varsinkaan, jos Susan laulaa sitä. Hänellä ei ole maailman kaunein ääni. Epävireinen, nuotinvierestä, englannintaito kutonen. Hän sopisi siihen musiikkivideoon, tanssinsa perusteella. Tunteella hän veti sen. Sen jälkeen meni Josefin mukaan. Se siitä puuttui.
1103176.jpg
Aloin soittamaan rumpuja. Soitin koulussa musiikkiluokassa ja opettaja sattui kävelemään ohi, niin pääsin koulun bändiin soittamaan rumpuja. Mikä kunnia. Harjoitus teke mestarin. Olen soittanut rumpuja jo neljä vuotta. Rumpujen paukuttelu rauhoittaa mielen ja se peitti Josefinin ja Susanin yhteisen laulun.
1103189.jpg
Koneella ollessani minulle tuli kumma olo. Joku tarkkaili minua. Rupesi ukkostamaan. Tumma hahmo oli puunoksalla ja katsoi minuun. Kuka hän on? Miksi hän minua tarkkailee? Siitä otan selvää.

Anteeksi tönkkö osa, mutta ajatus ei kulje tähän aikaan enään oikein :) Kommentit olisi kivoja.

keskiviikko, 7. marraskuu 2007

Osa 1: Ei mitään erikoista vai sittenkin?

Anteeksi pitkästi venynyt päivitys tauko! Uusia jaksoja tulee n. viikon välein tästä eteenpäin.
1036228.jpg
Olin asunut talossa jo viikon ja sisustanu huoneen oman maun mukaan. Oliver ei ollut puhunut minulle mitään, mutta Susan on jaksanut soitataa rumpusettiäni. Lopulta hankin oveen lukon, että voin olla rauhassa. Koulussa en ole tutustunut kehenkään. Susan ja kaverit ottivat tosissaan sen, kun sainoin, että isken Jessen heidän silmiensä edestä. Oliverilla on yllättävän paljon ystäviä. Minä kun luulin, että hän on koulussa yksin, mutta ei ollutkaan. Olin soitellut entiselle ystävälleni kuinka monesti, mutta hän ei ole vastannut. Olin menossa tarkistamaan sähköpostiani, kunnes kuului kimakka naisääni ala-kerrasta: "Jennifer! Syömään!"
1036428.jpg
Syötyäni niin ah ihanan lihavoileipäni alkoi Josefin kysellä taustaani.
"Eli sukunimesi on Carter? Miten jouduit lastenkotiin? Kuoliko vanhempasi? Hylkäsivätkö he sinut? pla pla pla"
Josefin tenttasi minua. Miten minä vastaisin, ettei se ilmiselvästi näkyisi, että minä valehtelen? Mietin sitä todella hartaasti. Oliver huomasi, että tilanne oli minulle epämukava joten hän tokaisi äidilleen: "Äiti! Lopeta jo! Jos Jennifer ei halua kertoa niin ei hänen tarvitse!" Hätkähdin niin, että lautanen tippui maahan ja särkyi siihen. "Hups"
Josefin sanoi, että hän siivoaa sen. Lähdin huoneeseeni.
1044453.jpg
Tunnin päästä kuuli sama huuto: "Jennifer tänne!" Mitäköhän olin tehnyt? En mitään. Vannotan sen.
Kävelin vapisevin jaloin alas ja kävelin keittiöön. Olisin voinut pyörtyä siinä tilanteessa. Siellä he seisoivat shamppanja lasit kädessään ja Antton antoi minulle yhden.
"M-mitä tämä on?" kysyin. Ääni ei kulkenut.
"Haluamme juhlistää sitä, että olet nyt osa perhettä" Antton vastasi ja kohotti maljan: "Jenniferille!"
"Jenniferille" he toistivat Anttonin perässä.
Minua pisti silmään se, ettei Susania ollut näkynyt koko päivänä. Se unohtui kylläkin siiä hötäkässä. Hyi. shamppanja oli pahaa, mutta join sen kummiskin. Mahaani kiersi.
"Kiitos, mutta minun täytyy mennä vessaan." sanoin ja lähdin ripeään tahtiin vessaa kohti.
1044490.jpg
Illalla kuulin huutoa ja lasin tippuvan maahan. Se rikkoontui. Oveen koputettiin ja sisään tuli Oliver.
"Anteeksi se äidin käytös..." hän sanoi. Hänellä oli hieman matala ääni.
"E-ei se mitään." vastasin jä väläytin kauniimman hymyni. Mitä minä oikein tein. Flirttailin velipuolelleni!
Mitä minä sanoisin. Hän pitää minua typeryksenä...
"Voit tulla koulussa meidän jengiin, ettei sinun tarvitse olla yksin. Sopiiko?" Vastasin myöntävästi ja niin Oliver lähti.
Huomenna uusi koulupäivä ja uuteen porukkaan meno.

Miten käy Jenniferin uuden porukan suhteen? Kommenttia laittakaa mieluusti. Anteeksi lyhyt osa. Kuvia tulee sitten yhteen jaksoon seitsemät tai enemmän :)